kolumni 19.6.2014

kolumni 19.6.2014

Olen tylsä ja vakava. Nyt minua ei naurata yhtään vaikka keskikesän ihana juhla on ovella. Perimmäisten kysymysten äärellä ollaan yleensä silloin, kun puhutaan painavista ja syvällisistä asioista. Harmi, että se taitaa puoluekokouksissa jäädä iltapuhteeksi sinne tuopin ääreeen eikä kokussalissa.  politiikan pinnallistuminen ja showmaisuus on tullut todeksi. Konkreettinen ja kirkas esimerkki on viime viikonlopulta.

Turvallisuus ja rauha ovat demokratian olennaisimpia päämääriä ja tavoitteita. Helppoja ja kevyitä ne eivät ole.  Niihin liittyy paljon emotionaalista ja kovan asiaytimen lisäksi.  Ne eivät ole yksin meidän kansallisissa käsissä emmekä voi emmekä saa  antaa vaikutelmaa, että vain suomalaisten oma tilanne ratkaisis turvallisuuden ja rauhan.  Kyse on globaalista, maailmanlaajuisesta kysymyksestä ja tavoitteista.

Minusta on vaarallista ja epäviisasta käyttää Ukrainan kriisiä turvattomuuden tunteen lietsomiseen.  Vastuutonta on mielestäni se, että  puhuessaan turvallisuudesta tänä päivänä, pelko otetaan aseeksi. Tästä viimeisin esimerkki on koomuksen pouluekokouspäätös Ottawa-sopimuksen purkaminen. Vai mitä pitäisi ajatella tilanteessa, jossa  turvattomuuden tunnetta on lietsottu ja ratkaisuksi siihen on esitetty puolustusmäärärahojen lisäämistä, maamiinojen  käyttöönottoa ja  natoon liittymistä. Tuntuu siltä kuin kuin valmistautuisimme johonkin. Onko nyt populistinen pelon tila ja asenne lisääntynyt? Mediaseksikkyys ja trendikkyys yhdistettynä  populismin eli helppojen ja pinnallisten selityksien kanssa, tekee pahaa jälkeä.

Uuden varustelukierteen sijaan rauhan ja turvallisuuden  edistäminen ja luominen edellyttää demokratian vahvistamista, kehitysyhteistyörahojen lisäämistä, kriisinhallinnan , diplomatian ja rauhanneuvottelutaitojen  opettamista ja ennen kaikkea koulutuksen vahvistamista joka maailman kolkassa. Tasa-arvotyötä tyttöjen ja naisten aseman parantamista. Kestävän kehityksen  ja Ilmaston lämpemenmisen ehkäisemistä. Sosiaalipolitiikka on talouspolitiikkaa ja se on rauhanpolitiikkaa.

Mitkä voimat ohjaavat nyt politiikkaa?

Populismi onkin saanut uudet kasvot. Vastuullisuus – arvostetaanko sitä? Ei näköjään, kun valtionaisen mittasuhteisiin kasvanut, sivuutettiin. Kun kansa ei halua ikäviä päätöksiä ja gallupit laskevat. Onko se vastuullista? Vastuullisuus tulee eteen vaaleissa. Se on niiden epämiellyttävien asioiden kertomista, jotka ovat edessä. Mikä menee pieleen, kun kompromissit eivät miellytä ja äänestäjät ja etujärjestöt eivät ole saaneetkaan haluttuja tuloksia?

Etujärjestöpolitiikka on vaarallista. Se on nimensä mukaisesti etujen ajamista. Niiden, joilla on jo etuja, joita puolustaa! Alakynteen jäävät  äänettömät, ne joilla ei ole etujärjestöä ja sen massiivista koneistoa isoine rahoineen.  Saavutetut edut ajavat ohi  ympäristön ja tulevien  sukupolvien . Niin julmaa kuin se onkin, niin heidän merkityksensä minimoidaan.  Aina, jos se vaatii taloudellista satsaamista ja sellaisia investointeja, jotka eivät heti näy, halutaan nykytilan jatkuvan ja kestävän kehityksen rattaisiin heitetään kapuloita. Surullista!

Tasainen tulonjakopolitiikka on myös yhteiskuntarauhan tae. Siitä ei puhuta, kun keskustellaan perintöveron poistamisesta tms. Pikettyn linja on se, mitä Vihreät ovat toimillaan halunneet edistää.