Puhe Loimaan srk:n naisten tilaisuudessa Alastarolla 10.3.2018

On ilo jakaa yhteinen lauantain hetki naisten kanssa srk:ssa, koska tällä viikolla vietimme kirkossamme merkittävää juhlaa: naiset ovat olleet pappeina 30 vuoden ajan kirkossamme.

Koskettavia muisteloita on saatu lukea sekä mediasta että somesta.

Minua kosketti erityisesti 75-vuotiaan Eeva Ylihurulan haastattelu Helsingin Sanomissa. Hän sanoo, että papiksi vihkimispäiväänsä muistellessa hän purskahtaa yhä itkuun. Hänelle pappisvihkimys oli yksi elämän suurista täyttymyksistä. Samanlainen tähtihetki kuin avioliitto ja lasten syntymiset. Ylihurula joutui tekemään poikkeuksellisen hankalan matkan, koska Oulussa ei voinut saada pappisvihkimystä. Hän tuli junalla erään naiskollegansa kanssa junaan ja matkasi Turkuun.

Siellä heidät otto vastaan arkkipiispa John Vikström. Kun nämä pohjoisen naiset tulivat arkaillen ja pahoittelivat Vikströmille, että toivottavasti heistä ei ole ylimääräistä vaivaa, arkkipiispan humaani ja lämmin vastaus painui Ylihurulan mieleen

Arkkipiispa sanoi:” Minulle on suuri ilo vihkiä teidät papeiksi”.

Naispappeden toteutuminen vaati pitkää ja sitkeää työtä: parikymmentä vuotta ja määrätietoiset arkkipiispat 70-ja -80-luvulla Mikko Juva ja John Vikström, jotka ottivat voimakkaasti kantaa naispappeuden puolesta…..

¾ määräenemmistö kirkolliskokouksessa on niin korkea, että sen yli pääsemiseen vaadittiin jo kolmannen kerran epäonnistumista 1983, kun 6 äänen vuoksi ei mennyt läpi, sitten seurasi sisuuntuminen ja valtava taistelu mm.puolueiden nasjärjestöt, etenkin Keskustan piirissä mm. Marjatta Väänänen teki hartijavoimin työtä…

Naisten rooli kristinuskon varrella on vaihdellut suuresti.

Se on liittynyt kristinyhteisen kulttuuriseen ilmapiiriin ja toimintaan sekä Raamatun tulkintaan.

Viimeisten vuosikymmenten aikana on teologian piirissä tutkittu paljon naisten asemaa varhaisten kristillisten yhteisöjen parissa: Räisänen s.301-302 ja Kuula: s.60

Miten me 2018 naiset jokapäiväisessä elämässämme tunnemme kristinuskon merkityksen?

Miten tämä usko olisi läsnä jokapäiväisessä elämässämme?

Sisimmässämme tiedämme ja kaipaamme, että valo, toivo, rauha ja armo olisivat totta elämässämme.

Meillä on ehkä mielikuvia siitä, miten evankeliumia tulee todeksi.

Tärkeää olisi keskittyä omaan sisimpään ja rukoilla.

Rukoilla, huokailla tai kysellä Jumalaa kohti. Suunta on merkityksellistä, sisimpään ja ylöspäin.

Voimme luottaa siihen, että kolmiyhteisen Jumalamme kuulee ja toimii – Kaikkivaltiaan viisaudella ja rakkaudella. Se on erilaista kuin meidän inhimillinen, rajallinen toimintamme.

Pyhyys on läsnä arjen keskelläkin.

Se on kolmiyhteisen Jumalan voimaa, joka Pyhän Hengen voimana ja valona antaa uskoa tulevaisuuteen, kasvattaa rohkeutta ja antaa toivoa.

Se on radikaalia uskoa, koska se hylkää,ihmisten maailmallisen katsontakannan ja se on näkymätön todellisuus. Joka kuitenkin vaikuttaa.

Mitä on pyhyys arjessä?

Se on kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kirkastamista omassa elämässämme, omassa persoonassamme.Sen ei tarvitse olla näkyvää, se voi olla jopa tekopyhää, jos sitä kovasti korostaa mutta kukaan muu kuin ihminen itse ei siitä tiedä eikä voi sanoa.

Tämä päivä, jokainen päivä, arkipäivä on uudestisyntymisen päivä,

Se on rukousta, ”Rukoile ja työtä tee”, Ora et labora.

Uskomme on rukouksenkaltaisesti läsnä arjessamme.

Huomaan itsessäni sen, kun teen jotain yksitoikkoista työtä, alan rukoilla hiljaa mielessäni samalla. Silloin siihen yksitoikkoiseen tekemiseen tulee jokin syvempi ulottuvuus.

Samalla kuitenkin on tärkeää, että me arvostamme ja kunnioitamme itseämme Jumalan luotuina, täydellisinä ihmisinä, niin ettemme suostu kenenkään emmekä minkään tahon orjiksi.

Vapaus on Jumalan luomistyön kunnioittamista, että me naisina ymmärrämme oman arvomme ja ainutlaatuisuutemme ihan omana itsenämme.

Korostan sitä nyt, tämänikäisenä ja elämänkokemusta jo jonkin verran takan omaavana. Nuorempana en ymmärtänyt tätä niin vahvasti.

En myöskään kokenut rukousta niin merkitykselliseksi.

En uskaltanut antaa ja ajatella ”Herran haltuun” vaan halusin enemmän itse ohjata elämääni. Pelkäsin, mitä tapahtuisi, jos heittäytyisin Jumalan haltuun.

Omatuntoni kyllä toimi mutta en aina kuunnellut sitä.

Onko elämän arvon ja arkielämän arvon ymmärtäminen sellaista, jonka ymmärtää vasta ikääntymisen ja kuoleman läheisyydessä?

Sitä jokainen meistä voisi tutkistella sisimmässään.

Yksi merkittävä asia, jonka jokainen nainen voisi kirjoittaa sydämeensä on:
Älä pelkää.

Se on Raamatussa enkelien viesti meille ihmisille Jumalalta.

Meidän , naisten tulisi ottaa se elämänohjeeksi. Voimme luottaa siihen, ei hätää, kaikki järjestyy.

Älä pelkää elämää.

Älä pelkää tulevaisuutta.

Älä pelkää jättäytyä Herran haltuun.

Ole rohkea.

Rukous , sen voima ja merkitys sisimpämme ja elämäämme, kaikessa arjen työssä on merkittävä. Me voimme elää rohkeasti luottaen rukouksen voimaan.

Usein arjessa minä joudun mustien tunteiden valtaan ja liikun hyvän ja pahan rajamailla. Se on sekä pelottavaa että jopa jännittävää.

Nykyään niissä tilanteissa minua auttavat ja vahvistavat Jeesuksen sanat, jotka Hän sanoi , kun Henki vei Jeesuksen kasteen jälkeen autiomaahan 40 päiväksi.

Siellä kiusaaja koetteli Jeesusta kolme kertaa.

Lopulta Jeesus sanoi :”Mene pois Saatana”. Sen jälkeen Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan ja hänen luokseen tuli enkeleitä.

Minä koen tämän hyvin läheiseksi kohdaksi Raamatussa. Se on ainakin minun elämässäni sitä hyvän ja pahan taistelua, jota kohtaan lähes päivittäin.

Nuo Jeesuksen sanat, jolla Hän ajoi pois Paholaisen on minun lohtuni  ja sanani, kun pahan valta alkaa voittaa.

Uudestisyntyminen.

Ajattelen, että se on naiselle läheistä, synnyttämisen, uuden elämän kantamisen ja hoivaamisen kautta. Konkreettisesti toteutuu uuden syntyminen, uuden elämän alkaminen.

Tässä iässä uudestisyntymisen prosessi jatkuu vaihdevuosien kautta.

Uumoilen, että meillä ihmisillä niin naisilla kuin miehillä on sama tunne jossain vaiheessa elämäämme: meidän tehtävämme ei ole aina selkeä ja kirkas.

Silloin mietimme:”Mitä Jumala on tarkoittanut minun elämäni varten?”  Se on tärkeä kysymys.

Me etsimme mieltä ja tarkoitusta elämällemme. Naisille kenties on tyypillisempää, että elämän rakentaminen jonkun toisen/toisten varaan on yleisempää kuin miehille.

Oman elämänkokemukseni mukaan rohkenen sanoa, että sellainen elämä on altis haaksirikoille. Silloin olemme myös helposti haavoittavaisia. Ja usein ”kynttilä on vakan alla” Persoonamme ja ihmisyytemme on puolinaista.

On uskallettava käsitellä myös kipeitä valintoja ja kysyttävä onko tämä se, johon Jumala on minut tarkoittanut vai onko se jonkun muun tarkoitusperä? On uskallettava kysyä itseltä myös : miksi?

On kipeää mutta oikein , kun me itse testaamme itseämme ja elämämme tarkoitusta.

Se on elämän uudestisyntymisen kuvio.

Uudestisyntymisen, elämän uudelleen ajattelun ja asennoitumisen taitekohta.

Pyhän kolminaisuuden eläminen kaikella kolmella tasolla:

Jumala , Isänä, elämän tukevan turvana ja peruskalliona,

Poikana, pelastajan ja armon tuojana, rakkauden radikaalina saarnaajana ja inhimillisen elämän vaikeuksien ymmärtäjänä ja

Pyhä Henki, puolustaja, joka tulee sisimpäämme avuksi ja voimakaksi, toivoksi ja valoksi.

Jos tätä Pyhää Henkeä ei olisi , olisimme yksin täällä maan päällä.

Pyhä Henki  on se, joka tekee uskon eläväksi ja valoksi, todellisuuden ulottuvuudeksi.

Nuorena minun elämäni motto oli Martti Lutherin: Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun.

Nyt se on Herran haltuun.